Päävalmentaja CSKA ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa
Viimeaikaiset ottelut CSKA:a vastaan ovat osoittaneet että maalintekomahdollisuuksia on erittäin vähän. Olemme erittäin tyytyväisiä voitosta. Hallitsimme avausjaksoa, mutta CSKA loi vaarallisia paikkoja enemmän. Mielestäni he pelasivat hyvin ja jännitystä riitti viimeiselle minuutille asti. Vaikka puolustimmekin hyvin, tämä ei ollut meiltä parasta peliä.
Teit superhyökkäävän kokoonpanon ja Barrios pelasi puolustuksen keskellä. Miksi näin?
Tarkastelimme CSKA:n pelityyliä ja halusimme hyökätä enemmän. Tavoitteena oli päästä rangaistusalueelle ja luoda paikkoja. Yksi maali saatiin kuitenkin aikaan.
Cassierralla ja Lucianolla oli paikkansa, muita ei ollut. Näytimme hieman hitailta ja CSKA taas tuoreelta. Mitä tulee avauskokoonpanoon, takana oli juuri kansainvälinen tauko. Pedro palasi juuri ja hän tarvitsi lepovuoron. Mostovoy ei myöskään ollut täydessä kunnossa palattuaan. Päätimme kokeilla kolmea hyökkääjää ja kuinka he pelaavat yhteen. Sobolev tarvitsee vielä aikaa päästäkseen parhaaseensa.
Miten arvioit Sobolevin otteita?
Jokainen joka on ollut pelaamatta pitkään tarvitsee aikaa. Pääasia että hän yrittää kaikkensa.
Voitko kertoa meille päivityksen Maksim Glushenkovista? Mikä häntä vaivaa?
Luulen kaikkien olevan tietoisia siitä. Murtunut käsi ja lääkärit varmasti kertovat koska hän voi pelata taas.
Onko mitään aikataulua paluusta?
Seura on julkaissut asiasta tiedotteen. Jokaisella toipumisaika vaihtelee. Neljä viikkoa tuskin riittää hänen tilanteessa.