Päävalmentaja kertoo mm. Lunevista, Driussista ja Anyukovista sekä tulevasta ottelusta
Kauden alusta lähtien pilkut ovat antanut Criscito.
Miksi Paredes antoi sen viime pelissä Tosnoa vastaan?
Meillä on kaksi rangaistuspotkun antajaa, Criscito ja Paredes. He sopivat kentällä keskenään kumpi antaa.
Mitenkä Lunev voi? Entä Driussi, hän oli poissa viime ottelusta?
Driussi voi hyvin. Hän on harjoitellut ja huomenna hän on mukana. Lunev voi myös jo paremmin. Hän kuntoutuu ja on kohta mukana harjoituksissa. Tänään tai huomenna selviää onko hän mukana jo Spartak ottelussa.
Onko ollut mitään puhetta saada katto myös harjoituskentälle?
Minulla on ollut se mielessäni. Olisi mukava saada katettu harjoituskenttä jossa olisi myös lämmitys. Viime aikoina olemme nähneet, miten raskasta näin talvella on harjoitella. Katsotaan mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Kuinka paljon miehitys muuttuu huomiseen Vardar otteluun?
Kyllä tulee olemaan muutoksia, mutten pysty sanomaan vielä nimiä. Aloituskokoonpano muuttuu ja myös pelaajia jotka eivät ole pelanneet pääsevät mukaan.
Mites Anyukov? Miksei hän ole ollut muun joukkueen mukana harjoituksissa?