Artem Dzyuba: Jään Zenitiin
Lisätty | Tekijät Joni Mäkinen | Kommentit
Artem Dzyuba: Jään Zenitiin

Artem kertoo voitetusta Rubin ottelusta ja häntä koskevista siirtohuhuista


"Kausi kaudelta Rubin on paremmin organisoitu. Kurban Berdyevin alaisuudessa kaikki joukkueet ovat aina. Nyt he tekivät paljon töitä kentällä ja taistelivat. Meille voitto oli erittäin tärkeä! Sasha Kokorin on vielä palaamatta, hän on meidän salainen ase. Haluan toivoa ottelussa loukkaantuneella Kudryashoville paranemista."


Voisitko tehdä viisi maalia torstaina Dinamo Minskiä vastaan?
Teemme kaikkemme, se on varmaa. Dinamo pelasi ensimmäisen osaottelun hyvin ja se oli meille isku kasvoihin. Rubinia vastaan meidän täytyi voittaa ja sen me teimme. Meillä olisi paremmat mahdollisuukset Dinamoa vastaan jos fanimme olisivat katsomossa, mutta heitä ei ole siellä se tekee siitä henkisesti vielä vaikeampaa. Emme tule antamaan kuitenkaan periksi.

On ollut paljon huhuja että lähtisit Turkkiin pelaamaan?
Voin kertoa salaisuuden; minulle oli mahdollisuus lähteä Englantiin.. mutta nyt kuitenkin jään Zenitiin ja olen erittäin iloinen siitä. Olen keskustellut Sergey Fursenkon sekä muiden johtajien kanssa. Joten älkää huoliko, en ole lähdössä Turkkiin. 

Olet saanut paljon huomiota MM-kisojen jälkeen. Nautitko siitä?
Tämä on ensimmäinen kerta kun tällaista tapahtuu, ihmiset halaavat ja pussailevat minua koko ajan.. Olen iloinen kun olen tehnyt ihmisistä onnellisempia. Faneillemmehan me pelaamme  ja tulen onnelliseksi kun he reagoivat näin. Olen hyvin otettu kaikesta.

Palaa listalle