Sergey Semak: Olen iloinen voitostamme, mielestämme ansaitsimme sen.
Lisätty | Tekijät Joni Mäkinen | Kommentit
Sergey Semak: Olen iloinen voitostamme, mielestämme ansaitsimme sen.

Päävalmentajan haastattelu Bordeaux ottelun jälkeen


Aloitimme ottelun melko hyvin, sitten tehtiin muutema virhe josta yksi johti lähes maaliin. Valitettavasti epäonnistuimme pilkussa, joka olisi helpottanut ottelua osaltamme. Onnistuimme kuitenkin voittamaan ja pojat pelasivat hyvin. Lohkomme on tasainen ja kaikki joukkueet ovat hyviä.


Miksi Erokhin pelasi keskellä eikä laidalla? Ja miksi valitset Ozdoevin kentälle etkä Marchisioa?
Erokhin sopii myös keskelle. Marchision annettiin huilata ettei hänelle tulisi kahta peliä samalle viikolle, joten Ozdoev sai tilaisuuden. 

Miksi Dzyuba antoi pilkun eikä Paredes?
Dzyuba antaa pääasiassa rangaistuspotkut, siksi.

Zenitin peli näytti toisella puoliskolla paremmalta kuin ensimmäisellä, miksi taas näin? 
En halua verrata aiempiin otteluihin. Yleisien tilastojen perusteella jalkapallossa tehdään enemmän maaleja toisella puoliskolla.

Mitä mieltä olet Nabiullinista, nousiko hän liikaa?
Hän on ainoa vasen puolustaja meillä Eurooppa-liigassa. Chernovia ei rekisteröity ko. liigaan, joten vaihtoehtoa ei ole. Elmir teki parhaansa ja se on kaikki mitä hän voi tehdä. Hän on nuori pelaaja ja uskon hänen vielä edistyvän. Yksinkertaisesti meillä ei ole vaihtoehtoja vasemmalle laidalle, Zhirkov on loukkaantunut ja Criscito on lähtenyt.

Mammana pelasi täydet minuutit. Mitä sanot hänestä?
Valitettavasti hänen toipumisensa viivästyi. Hänellä on ollut hieman vaikeuksia palata pitkän tauon jälkeen. Nyt Mammana pelasi hyvin olosuhteisiin nähden ja olen iloinen hänen pelatessa koko ottelun. 

Mevljaa ei ole näkynyt hetkeen. Mitkä suunnitelmat hänelle on?
Tämä on jalkapalloa.. Kauden alussa hän pelasi avauksessa, sitten Neto tuli takaisin ja hän on pelannut hyvin. Tämä on kilpailua ja Mevlja olisi voinut pelata, mutta hän oli nyt mahdollinen korvaaja Mammanalle, jos hän ei olisi pystynyt pelaamaan koko ottelua. Kaikki vaan eivät voi pelata koko aikaa, pitää vain odottaa omaa tilaisuutta. Miha on hyvä pelaaja ja mukava persoona. Olen iloinen kun hän on joukkueessamme, mutten voi peluuttaa enempää pelaajia kuin säännöt sallivat.

Palaa listalle