Uudet pelaajamme
Lisätty | Tekijät Joni Mäkinen | Kommentit
Uudet pelaajamme

Sardar Azmoun

Iranilaishyökkääjälle kolmen ja puolen vuoden sopimus. Sardar syntyi pohjois-Iranissa, Gonbad-e Kavusin kaupungissa, tammikuun ensimmäinen päivä 1995. Uransa hän aloitti FC Sepahanissa. Joulukuussa 2012 Sardar siirtyi pelaamaan Venäjälle ja Rubiin. Sieltä hän on ollut lainalla Rostovissa, jonka mukana voitti muutema vuosi sitten hopeaa liigassa. Vajaan kuuden kauden aikana hän on pelannut Venäjällä 154:ssä ottelussa tehden niissä 42 maalia. Maaotteluissa maaleja on kertynyt 28.


Wilmar Barrios

Neljän ja puolen vuoden sopimus. Wilmar Enrique Barrios Teherán syntyi Kolumbiassa lokakuussa 1993. Uransa hän aloitti Deportes Tolimassa helmikuussa 2013. Keskikenttäpelaaja pelasi siellä 106:ssa ottelussa, tehden kolme maalia. Kesällä 2015 Wilmar siirtyi argentiinalaiseen Boca Juniorsiin, jonka mukana voitti kaksi kertaa mestaruuden. Otteluita Argentiinassa kertyi 66, joista saldona yksi maali. Wilmar pelasi viime kesän MM-kisoissa kolmessa ottelussa.


Yaroslav Rakitskyi

Ukrainalaistopparille kolmen ja puolen vuoden sopimus. Yaroslav Vladimirovich Rakitskyi syntyi Pershotravenskissa Ukrainassa 3.elokuuta 1989. Kuusi vuotiaana hän aloitti jalkapallon kotikylässään ja 13-vuotiaana siirtyi Shakhtar Donetskin akatemiaan. Edustusjoukkueen debyytti oli elokuussa 2009. Lähes kymmenen vuoden aikana hän voitti joukkueen mukana seitsemän kertaa mestaruuden ja pelasi seuralle 326 ottelua, tehden niissä 14 maalia. Kotimaataan edustanut mm. vuosien 2012 ja 2016 EM-kisoissa.

Palaa listalle